Vaasan Palloseura oli lähellä yllätystä, kun joukkue haki pisteen HJK:lta 3-3-tasapelillä lauantaina. VPS johti parhaimmillaan jo 1-3, kun Parikka teki joukkueensa kolmannen maalin 68. minuutilla. HJK vaihtoi kuitenkin nimimiehiä kentälle toisella puoliajalla ja lopulta joukkue nousi rinnalle.
VPS:n parhaita oli kasvattajaseuraansa vastaan kaksi maalia viimeistellyt Jarno Parikka, joka siirtyi täksi kaudeksi Helsingistä Vaasaan.
– Tämä oli iso matsi minulle ja oli hienoa palata tänne. Pelattiin hyvin ja taisteltiin, mutta virheet kostautuivat lopussa ja menetettiin voitto, Parikka kertoi ottelun jälkeen.
Parikan tehdessä maalinsa, innostui HJK-kannattajatkin lurittelemaan maalilaulut miehelle vanhasta muistista, mikä hymyilytti miestä.
– Jonkun verran kuulin kannattajien laulun. Tuntui tietenkin hyvältä, kun HJK on kasvattajaseurani ja vietin niin monta vuotta seurassa.
– Mutta ei harmittanut onnistua täällä ja tuntui tavallaan hyvältä, kun onnistuin juuri täällä maalinteossa.
Parikka ei etiketin mukaan tuulettanut maalejaan entistä seuraansa vastaan.
– Mielestäni on ihan kohtelias tapa, että ei tuuleta. On sen verran paljon historiaa täältä ja tuttuja jätkiä kentällä ja muuta.
Parikka on tehnyt VPS:lle jo seitsemän maalia ja on ollut tärkeässä roolissa joukkueen hyvien esitysten takana. VPS nousi liigassa neljänneksi 30 pisteellä, vain viisi pistettä kärkijoukkue FC Interistä ottelun kuitenkin enemmän pelanneena.




