Huuhkajien hyökkäyksen kärkenä vastuuta illan maaottelussa Pohjois-Irlantia vastaan saa Njazi Kuqi. Kuqi vastasi Baltic Cupissa kesäkuun alussa huutoon ja iski kaksi maalia päästessään avaukseen.
Kuqin ura sai uuden lähtölaukauksen, kun mies palasi Veikkausliigaan kesällä 2011 kehnojen ulkomaankokemusten jälkeen. Hyvän kesän ansiosta mies sai siirron Kreikan pääsarjan Panioniokseen, missä hän viimeisteli viime kaudella 10 maalia 24 ottelussa. Tulevaksi kaudeksi mies siirtyi toiseen kreikkalaisseuraan Atromitosiin kahden vuoden sopimuksella.
Hyvät pelit seuratasolla ovat nostaneetkin miehen jopa ykkösvaihtoehdoksi Huuhkajien kärkipelaajan paikalle.
– Ei ole mitään ongelmaa siinä, että toiveet maalinteon osalta lankeavat minuun. Toivottavasti pystyn ne täyttämään, Kuqi kertoi Helsingin Sanomille.
– Haluan näyttää Mixulle, että pystyn täyttämään paikkani. Ensisijaisesti joukkueena yritetään saada hyviä tuloksia, mutta hyökkääjälle on iso ekstra jos tulee maaleja.
Kuqi on yksi Huuhkajien kolmesta kärkipelaajasta illan ottelussa, rinnalla laitakärkien roolissa pelaavat Alexei Eremenko junior ja Teemu Pukki. Huuhkajien ottelu Pohjois-Irlantia vastaan pelataan tänään klo 21.45 Belfastissa. YLE TV2 näyttää ottelun klo 22.10 alkaen.




