MYPA pelaa Eurooppa liigan toisen karsintakierroksen avausottelun tänään Romaniassa Rapid Bukarestia vastaan klo 20.30.
Paikalliset olot ovat hiostavat verrattuna tämän kesän kotimaisiin olosuhteisiin.
– Kova vastustaja ja lämpöä täällä on melkein kuin saunassa, 35 astetta tänään päivällä. Hyvä sinänsä, että peli alkaa vasta puoli yhdeksältä, lämpöä on siihen aikaan jo melkein siedettävä, MYPA:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas veistelee Veikkausliigan sivuilla.
Jalkapallokulttuuria Romaniassa riittää vaikka viime vuosien menestys on ollut laihaa. MYPA saa varmasti tuntea nahoissaan kotiyleisön paineen.
– Katsomo on hyvin lähellä kenttää ja kotiyleisö taatusti fanaattinen.
Korkeakunnas tietää, että vastustajan lähtökohdat otteluun ovat hankalat. Joukkue on uusiutunut reilusti.
– Meidän etumme on, että olemme pelanneet yhdessä jo paljon. Vastustajalla on sen sijaan uusi valmentaja ja sarjakausi vasta käynnistymässä sunnuntaina meidän taistojemme välissä, Korkeakunnas pohtii puolestaan MYPA:n sivuilla.
– Lisäksi joukkueessa on ollut kesällä aikamoinen pelaajaruljanssi; 10 ulos ja 9 sisään.




