MYPA kohtaa walesilaisen Cefn Druidsin torstaina Lahden Stadionilla Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa. Avauskoitos päättyi maalittomaan tasapeliin, joten kamppailussa riittää panosta.
Harmittavasti joukkue ei pääse otteluun parhaista mahdollisista asetelmista. Päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo Veikkausliigan verkkosivuilla kouvolalaisryhmän kokoonpanohuolista.
– Torstaina varmuudella sivussa ovat Tuomas Aho jolla on käsi murtunut. Hän on varmaan ehkä ensi viikolla taas mukana lastan kanssa. Pekka Sihvolan pohjeluu murtui HJK-ottelussa tulleen Mathias Lindströmin taklauksen seurauksena ja hän on viitisen viikkoa pois. Lisäksi Eetu Kaipio palannee kuun lopussa, Korkeakunnas harmittelee.
– Epävarmoja tapauksia ovat Sasha Anttilainen joka kärsii nivusvammasta ja myös Ville Oksasella on ollut pieniä vaivoja. Heidän pelaamisensa ratkeaa vasta ottelun alla, luotsi perkaa ryhmän loukkaantumistilannetta.




