HIFK:lle jälleen tuhdit sakot – kannattajat törttöilivät Joensuussa

Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Ykkösessä 7.7. pelatun ottelun JIPPO-HIFK tapahtumia. Kurinpitovaliokunta on päättänyt määrätä JIPPO:lle sakkoa 300 euroa ja HIFK:lle 1500 euroa. Asiasta tiedottaa Palloliitto.

Kurinpitovaliokunnalla oli päätöstä tehdessään käytössä otteludelegaatin raportti ja molempien seurojen vastineet. Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että HIFK:n kannattajakatsomosta oli kolme kannattajaa rynnännyt kentälle. He olivat kaataneet toisen maaleista, minkä jälkeen kaksi miehistä oli poistunut kentältä kolmannen mennessä neljännen kannattajan kanssa kaatamaan toisen maalin. Tämän jälkeen kaksi viimeksi mainittua olivat myös poistuneet kentältä.  Tilanteisiin ei liittynyt fyysistä kontaktia toisia kohtaan. Järjestyksenvalvojat eivät puuttuneet asiaan. Sittemmin kannattajat oli saatu kiinni ja pidätetty.

JIPPO sai sakkoja, koska valiokunta katsoo, että kotijoukkueen turvallisuudesta vastaava elin ei ole toiminut riittävällä vakavuudella ja riittävällä järjestyksenvalvojavahvuudella ennalta tiedostettuun uhkaan, kun vierasjoukkue on oman kertomansa mukaan tiedottanut koti- eli muita joukkueita kauden alussa mahdollisista turvallisuusuhista.

Valiokunta on ottanut HIFK:n osalta raskauttavana huomioon, että seura on jo yhdeksännen kerran kurinpitotoimien kohteena viimeisen runsaan kahden kauden aikana.

HIFK:lla on oikeus hakea muutosta tähän päätökseen valittamalla Suomen Palloliiton valitusvaliokunnalle viikon kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Lyö Betssonille 25 euron riskitön ensiveto! Nappaa myös 100 euron bonus!
Jos riskitön veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!