Kroatia kaatui saappaat jalassa Espanjalle maanantaina C-lohkon päätöskierroksella. Espanja voitti 1-0 aivan ottelun lopussa syntyneellä maalilla. Kroatialla oli yksi-kaksi hyvää paikkaa, jonka lisäksi ottelussa olisi hyvin voitu viheltää parikin rangaistuspotkua heille Espanjan rikkeistä, mutta tuomari katsoi tilanteet läpi sormien.
– En odottanut, että putoamme jatkosta. Olin varma, että menemme jatkoon. Joukkue oli ilmiömäinen, Kroatian valmentaja, ex-huippupelaaja, Slaven Bilic kertoi ottelun jälkeen BBC Sport:lle.
Kroatia jäi niukasti lohkon kolmanneksi huippumaiden Espanjan ja Italian taakse. Neljäs joukkue Irlanti kaatui Kroatialle selkeästi 3-1.
– Tämä oli hankala lohko ja olen ylpeä siitä, mitä pystyimme tekemään. Voimme palata kotiin päät pystyssä.
– Tulimme tänne päästäksemme loppuun asti, mutta emme onnistuneet siinä, koska meillä ei ollut sitä pientä onnenpotkua, jota tarvitaan tiukoissa peleissä.




