Italia voitti Irlannin 2-0 Antonio Cassanon ensimmäisen puoliajan ja Mario Balotellin lisäajan osumilla. Irlanti antoi kovan vastuksen ja heilläkin oli omat paikkansa ennen Balotellin lopullista ratkaisua.
– Rankat voitot ovat parhaita voittoja. Tärkeintä oli päästä jatkopeleihin, ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Cassano kertoi Uefa.com:ssa.
Joukkue joutui oman pelinsä lisäksi odottamaan tulosta toisesta pelistä. Suurimaalinen tasapeli Espanjan ja Kroatian välillä olisi suistanut Italian ulos jatkosta.
– Ottelu oli rankka, erityisesti viimeinen minuutti, kun odotimme toisen ottelun tulosta, mutta onneksi tulos oli hyvä meille, keskikenttäpelaaja Claudio Marchisio puolestaan kertoi.
Joukkue kohtaa D-lohkon voittajan, joka on todennäköisimmin Ranska, mutta myös Englanti ja Ukraina ovat mahdollisia vastustajia.
– Emme pelkää ketään. Näemme tiistaina kenet kohtaamme, mutta vastustajalla ei ole väliä meille. Tulee kuka tulee, Cassano jatkaa.
– Nyt alkaa uusi turnaus. Alkupelit menivät meiltä kaksijakoisesti – oli hyviä ja oli huonoja hetkiä. Jatkoonpääsy oli tärkein asia ja nyt keskitymme uusiin haasteisiin, Marchisio summaa alkupelit.




