Hollannin jalkapalloliitto ei valita rasistisesta apinaääntelystä

Hollannin jalkapalloliitto ei aio tehdä virallista valitusta rasistisesta ääntelystä, jonka väitetään tapahtuneen avoimissa harjoituksissa Puolan Krakovassa keskiviikkona. Hollannin kapteeni Mark van Bommel sanoi joukkueen tummaihoisten pelaajien joutuneen apinaääntelyiden kohteeksi.

Hollannin jalkapalloliiton mukaan joidenkin pelaajien korviin kantautuneiden rasistisen ilmausten joukkoon oli sekoittunut myös puolalaisten fanien poliittisia kannanottoja.  Mielenilmausten uskotaan johtuvan siitä, ettei kaupunki saanut järjestettäväkseen yhtään ottelua turnauksen aikana. Hollannin jalkapalloliitto kertoo myös BBC:n verkkosivustolla, että asia on heidän osaltaan loppuunkäsitelty.

Arviolta 20.000 katsojaa oli kerääntynyt katsomaan Hollannin joukkueen harjoituksia keskiviikkona Stadion Miejskille.

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla huikea 200 euron bonus (voimassa 13.6. asti)!