Hollannin maajoukkueen mentaliteetti on joukkueen entisen tähtipuolustajan Frank De Boerin mukaan muuttunut.
– Esimerkiksi vuoden 1998 MM-kisoissa ajattelimme, että katsotaan mihin pelityylimme riittää, De Boer sanoi BBC Sport:lle.
Hollanti pääsi silloin MM-välieriin, ja nykyisin Amsterdamin Ajaxin päävalmentajana toimiva De Boer haluaa nähdä tulosajattelua jopa taitopelin kustannuksella.
– Pääsimme välieriin, mikä oli meille tarpeeksi. Jos olisimme heti fokusoituneet voittamiseen, olisimme olleet MM-finaalissa jo aiemmin.
Hollanti avaa kisat tänään klo 19.00 Tanskaa vastaan. Lohkon toiset joukkueet, Saksa ja Portugali, kohtaavat klo 21.45 alkaen.




