Venäjän jalkapallomaajoukkue valmistautuu parhaillaan tulevia EM-kisoja varten Moskovassa.
Venäjän päävalmentaja Dick Advocaat sai huonoja uutisia, sillä runkopuolustaja Vasili Berezutski ei ole toipunut jalkavammastaan eikä näin ollen ole käytettävissä EM-kisoissa.
– Valitettavasti tilanne on pahempi kuin alunperin ennustettiin. Yritin tehdä juoksuharjoitusta, mutta tunsin kipua – vamma ei ole parantunut. Toipumisennuste osoittautui liian optimistiseksi, Berezutski sanoo Sport-Expressille.
– Puhuimme lääkärin kanssa, ja ymmärsin, että jos en nyt voi edes juosta, niin toipuminen voisi tapahtua parhaassakin tapauksessa vasta turnauksen alussa.
Advocaat on äärimmäisen pettynyt tilanteesta.
– Eihän tietenkään kukaan halua menettää avainpuolustajaa ennen turnauksen alkua. Mutta me löydämme ratkaisun tähän asiaan, Advocaat tokaisee liiton tiedotteesssa.




