Ykkösessä pelaava FC Hämeenlinna yrittää sunnuntaina avata voittotilinsä vieraskentällä, kun vastaan asettuu FC KooTeePee.
Hämeenlinnan kauden alku ei ole ollut toiveiden mukainen: kahden sarjapelin jälkeen joukkueen pistetili on edelleen avaamatta. Ryhmän luotsi Jussi Lempinen painottaakin seuran verkkosivuilla ottelun alla terävyyttä hyökkäyspeliin.
– Ihan samaan tapaan olemme menneet treeneissä kun tähänkin asti, olemme mielestäni harjoitelleet hyvin koko ajan. Kentän kaksi ensimmäistä kolmannesta ovat ihan hyvässä iskussa, mutta hyökkäyskolmannekselle kaipaamme aimo annoksen lisää. Nyt pallollisen pelaajan ratkaisuissa on ollut jatkuvasti liikaa viivettä, eivätkä ajoitukset ole toimineet pallottomien kanssa alkuunkaan. Tähän olemme viikon treeneissä panostaneet. Lisäksi painotusta on ollut edelleen puolustuksen tiiviyden suuntaan.




