Kasper Hämäläinen kovin odotuksin kauteen: ”Olemme parempi joukkue nyt”


Allsvenskanin ”suomalaisjoukkueen” Djurgårdenin tähtipelaaja Kasper Hämäläinen kantaa suurta vastuuta alkavalla kaudella. Monet odottavat suomalaisen astuvan esiin ja nostavan tukholmalaisryhmän otsikoihin.

– Meillä on uusi projekti. Olemme harjoitelleet kovaa ja saaneet hyviä tuloksia harjoituspeleistä. Olemme parempi joukkue nyt kuin aikaisemmin, Hämäläinen valaa uskoa fotbollskanalen.se-sivuston haastattelussa.

Keskikenttäpelaaja aloittaa kolmannen kautensa seurassa. 25-vuotias Huuhkaja-pelimies kertoo, että seuraavan askeleen ottaminen vaatii häneltä ennen kaikkea tasaisempia otteita. Hyökkäyspelaamisessa on myös kehittämistä.

– On tietenkin olemassa monia asioita, mutta tärkeintä on pelata jatkuvasti hyvin. Rangaistusalueelle murtautuminen ja maalintekotilanteiden synnyttäminen ei ole koskaan ollut suurin vahvuuteni, mutta nyt toivon onnistuvani paremmin.

Jalkapallon seuraamiseen saat lisäjännitystä Nordicbetin vetokohteilla. Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!