La Ligan suomalaispakilla tiedossa härkäviikko

Huuhkaja-pakki Jukka Raitala on operoinut tällä kaudella tasaisesti Espanjan La Ligassa Osasunan nutussa. Raitala urakoi koko ottelun viimeksi sunnuntaina, kun Osasuna kukisti Granadan maalein 2-1.

Puolustajalle ei juuri jää lepoaikaa ennen seuraavia koitoksia.

– Keskiviikkona maaottelu. Perjantaina sitten lähdetaan taas matkaan kohti Mallorcaa ja lauantain sarjapeliä, Raitala kertoo Orsasport.com-sivustolla.

Raitalaa ei tiivis pelitahti kuitenkaan tunnu haittaavan.

– Kolme peliä olen peräkkäin pelannut ja samaa tahtia on tarkoitus jatkaa tietysti. Hyvältä on tuntunut kaikin puolin ja mukava lähteä maajoukkueen mukaan, kun pelituntuma on hyvä, Raitala ennakoi.

Edellinen artikkeliItävaltalainen seurakaveri varoittaa Teemu Pukista – "Voi tehdä aina maalin"
Seuraava artikkeliHIFK vahvisti puolustustaan