Vielä keskiviikkona aamupäivällä Alexander Ringin tilanne näytti hieman huolestuttavalta. Huuhkajien keskikenttämies joutui jättämään treenit väliin reisivaivojen takia (lue uutisemme).
Iltapäiväharjoituksessa kaikki kuitenkin muuttui. Suomalainen veti treenit täysillä läpi. Lisäksi Borussia Mönchengladbachin viimeisissä avoimissa harjoituksissa ennen perjantaina ottelua Bayern Müncheniä vastaan tarkkailijat näkivät jotain yllättävää:
Loppupelissä Ring asetettiin sen joukkueen puolelle, jossa pelasi koko muu avauskokoonpano. Saksalaiset asiantuntijat alkoivatkin oitis spekuloida, aikooko päävalmentaja Lucien Favre sittenkin rikkoa syyskauden vahvasti pelanneen keskikenttäkoostumuksen.
Ringin pelipaikaksi tarjolla keskikentän oikea laita
Ringin alku seurassa oli vakuuttava: kolme maalia kahdessa ensimmäisessä harjoituspelissä. Ne syntyivät tosin vasemman keskikenttämiehen tontilla - paikalla, johon venezuelalaisella Juan Arangolla on käytännössä saletti kiinnitys. Arango pelasi syyskierroksella jokaisessa ottelussa täydet minuutit.
Keskiviikon treenien loppupelissä Ring istutettiin kuitenkin keskikentän oikealle laidalle saksalaisen Patrick Herrmannin tilalle.Kyseessä on tontti, jonne suomalaisen on kaikista realistisinta murtautua, ilman että muille tulee loukkaantumisia tai pelikieltoja.
Mönchengladbach kohtaa FC Bayern Münchenin perjantai-iltana kello 21.30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Todennäköisesti siihen saakka on jännitettävä, löytyykö Ring avauskokoonpanosta vai ei.




