Raportti Mönchengladbachista: Pelaajat odottavat jo Alexander Ringiä!

Bundesliigan syyskierroksen yllättäjäjoukkue Borussia Mönchengladbach aloitti tiistaina valmistautumisen kuluvan kauden toiselle puoliskolle. SuomiFutis.com-sivuston haastatteleman paikallisen toimittajan mukaan tunnelma joukkueessa ja valmennusjohdossa oli odottava.

– Tunnelma oli odottava nimenomaan Alexander Ringin suhteen. Kun asiasta keskusteli, yksikään pelaaja tai valmentaja ei tuntunut epäilevän sitä, etteikö suomalainen kuuluisi pian miehistöön, toimittaja paljastaa.

Helsingin Jalkapalloklubin ja Borussian johdon on määrä keskiviikkona Helsingissä neuvotella keskikenttämiehen siirrosta Saksaan. Haastattelemamme toimittaja kertoo, että keskusteluista pelaajien kanssa jäi vahvasti se vaikutelma, että uuden seurakaverin suhteen aikataulut on aika lailla lyöty lukkoon.

– Sain usealta suunnalta vinkkejä, että Ringin on kerrottu ilmestyvän harjoitusleirille Turkin Belekiin jälkikäteen jo heti tulevana viikonloppuna.

Mönchengladbachin joukkue lentää treenileirille torstaina. Ringille laadittu aikataulu viittaisi siihen, että saksalaisseuran edustajat ovat varmoja huomisten neuvottelujen onnistumisesta.

SuomiFutis.com-sivusto seuraa tulevinakin päivinä Alexander Ringin siirron etenemistä tarkkaan.

Edellinen artikkeliRiku Riski siirtyy Norjan liigaan – vai sittenkin Suomeen?
Seuraava artikkeliVeikkausliigan maalikuninkaalla vientiä Italiassa