JJK palasi talvilaitumilta sorvin ääreen melkoisen lumimyräkän keskellä, kun vuoden 2012 harjoitusrupeama alkoi keskiviikkona.
Maalivahtivalmentaja Jori Särkkä oli kevättalven ensimmäisten joukkuetreenien jälkeen positiivisin mielin.
– Hieno homma päästä joululomien jälkeen taas tekemään porukalla töitä. Kopissa oli oikein hyvä fiilis kaikin puolin, Särkkä kiittelee JJK:n verkkosivuilla.
Parin viikon lomalla pelaajat harjoittelivat henkilökohtaisten ohjelmiensa mukaisesti. Joukkueharjoitukset pyörähtävät vauhtiin Särkän mukaan hieman kevyemmän startin kautta.
– Aika rauhallisesti tänään vielä otettiin. Hyvissä tunnelmissa ja hyvällä motivaatiolla kaikki ovat mukana ja tästä saadaan treenikausi taas toden teolla käyntiin. Ensi maanantaina on testipäivä ja silloin nähdään ihan tarkalleen, missä mennään. Testitulosten perusteella suunnitellaan kullekin joukkuetreenien ohelle henkilökohtaiset ohjelmat sen mukaan, mikä osa-alue erityisesti kaipaa parantamista.
JJK:n seuraava ottelu on tulevan viikon lauantaina 14.1., kun se kohtaa Myyrmäen hallissa harjoitusottelussa kovia vahvistuksia hankkineen PK-35:n.
//




