PK-35 Vantaa palasi sorvin ääreen viime torstaina ja ensimmäinen harjoituspeli on määrä pelata 9. joulukuuta, jolloin punamustat kohtaavat TPS:n Turussa.
Vantaalaisten päävalmentaja Pasi Pihamaa aikoo startata uuden sesongin maltilla.
– Palasimme tänään harjoituskentälle hyvillä mielin ja levänneinä. Tarkoituksenamme on harjoitella kevyesti joulukuussa ja pitää kuntoa yllä. Tammikuussa alkaa sitten todellinen työnteko, kertoo Pihamaa PK:n nettisivuilla.
Joukkueen rakennusvaihe on edennyt varsin hyvissä merkeissä, sillä kasassa on nyt 17 pelaajasopimusta.
– Viime vuoden runkoa vahvistetaan muutamalla uudella pelimiehellä. Uusia sopimuksia on jo sorvattu, joten olen tyytyväinen tämänhetkiseen sopimustilanteeseen, Pihamaa toteaa.
//




PK-35 Vantaa palasi sorvin ääreen viime torstaina ja ensimmäinen harjoituspeli on määrä pelata 9. joulukuuta, jolloin punamustat kohtaavat TPS:n Turussa.