Suomalaishyökkääjä Teemu Pukki pääsee tammikuun alussa tutustumaan vuoden 2022 MM-isännän oloihin. Kärkimiehen edustama saksalaisseura FC Schalke 04 pitää nimittäin tuolloin harjoitusleirin öljyvaltiossa.
Bundesliigassa vietetään joulusta tammikuun loppupuolelle perinbteistä talvitaukoa, jonka joukkueet hyödyntävät alkuvuoden valmistautumisjaksolla. Ja Bild-lehden saamien tietojen mukaan Schalke-luotsi Huub Stevens on valinnut oman ryhmänsä treenipaikaksi Qatarin.
Bayern Münchenin jalanjäljllä
//
Harjoitusleiri pidetään 4.-12. tammikuuta 2012 maan pääkaupungissa Dohassa, jossa pelaajat majoittuvat viiden tähden Grand Hyatt-hotelliin ja treenaavat aivan hotellin vieressä sijaitsevalla viheriöllä – aivan kuten Bayern München teki vuosi aiemmin.
SuomiFutis.com-sivusto toivoo Pukin ihastuvan paikkaan sen verran tulisesti, että on mukana ampumassa Huuhkajat vuoden 2022 MM-kisoihin.