Liigacupiin tehtiin muutoksia

Veikkausliigan hallitus käsitteli maanantain 28. marraskuuta kokouksessaan kauden 2012 Liigacupia ja päätti, että kilpailu pelataan uudistuneessa muodossa kolmessa neljän joukkueen alkulohkossa.

Liigacupin alkulohkovaiheessa pelataan kaksinkertainen sarja kolmessa lohkossa siten, että kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa. Puolivälieriin jatkavat lohkojen kaksi parasta joukkuetta, sekä kolmesta 3. sijoittuneesta kaksi parasta. Lohkojen viimeisiksi sijoittuneet sekä huonoin 3. sijoittunut jatkavat kevään otteluitaan Suomen Cupissa muita aiemmassa vaiheessa.

Liigacupin lohkovaiheen otteluohjelma neuvotellaan perinteiseen tapaan seurojen kesken ja Veikkausliiga vahvistaa ohjelman joulukuun aikana. Liigacupin alkulohkovaiheen runkopelipäivät ovat 14.1. – 14.3.2012. Pudotuspelivaiheen pelipäivät ilmoitetaan myöhemmin.

Alkulohkojen lohkojako sinetöitiin myös liigahallituksen kokouksen yhteydessä. Lohkojen numerot arvottiin.

//
Lohko 1
FC Inter
TPS
IFK Mariehamn
Haka

Lohko 2
HJK
FC Honka
MYPA
FC Lahti

Lohko 3
FF Jaro
VPS
KuPS
JJK