JJK:n pelaajisto on nauttinut ansaitusta kesälomastaan pronssimitalit kimallellen marraskuun auringossa ja valmistautuminen eurooppalaiseen juhlavuoteen 2012 alkaa torstaina 1. päivä joulukuuta.
Kettupaitojen pääkoutsi Kari Martonen aikoo treenauttaa porukkaansa jouluun asti.
– Potkaistaan tosiaan treenit käyntiin huomenna ja painetaan tuonne Jouluun asti parin treenin päivävauhtia. Siinä pyhät pidellään piparitaukoa ja heti tammikuun alussa ruljanssi jatkuu, Martonen avaa joukkueen harjoituskuvioita seuran nettisivuilla.
Martsi on myös tyytyväinen joukkueen koostumukseen jo näinkin varhaisessa vaiheessa.
”Meillä on aika mukava sopimusrinki”
//
– Meillä on aika mukava sopimusrinki kasassa jo nyt ja tietysti nostetaan harjoitusvahvuuteen myös lupaavia omia nuoria. Siellä on useampia nuorisomaajoukkuetasolla kovia näyttöjä antaneita kavereita ja kaiken kaikkiaan varmaan kymmenkunta omaa junioria on kehissä heti huomenna, Martonen jatkaa.
Treenien ohella Kettunutuille on varmistunut jo useampikin harjoitusottelu. Joukkue osallistuu tammikuun puolivälissä alkavaan Liigacupiin sekä uutena elementtinä käy pelaamassa ottelun myös Pohjanmaan lakeuksilla helmikuisessa Komia-turnauksessa, jossa vastaan asettuu Viron moninkertainen mestari FC Flora.
– Makeaa saada joukkueelle kunnon kansainvälistä tuntumaa jo harjoitusotteluidenkin kautta, Martsi lisää ja vihjaa tietysti samalla kesällä 2012 koittaviin UEFA Europa Leaguen otteluihin.




JJK:n pelaajisto on nauttinut ansaitusta kesälomastaan pronssimitalit kimallellen marraskuun auringossa ja valmistautuminen eurooppalaiseen juhlavuoteen 2012 alkaa torstaina 1. päivä joulukuuta.