Kokenut toppari Toni Kuivasto on liittynyt Hakan harjoitusvahvuuteen. Hakan vt. toimitusjohtaja Olli Huttusen mukaan on mahdollista, että 35-vuotias Kuivasto edustaa valkopaitoja loppukauden.
– Kuivasto on ollut alkukauden pelaamatta, mutta uskon hänen kokeneena pelaajana pääsevän nopeasti rytmiin kiinni. Elokuun aikana tehdään ratkaisut syksyn suhteen, Huttunen toteaa Valkeakosken Sanomille.
Urallaan 75 A-maaottelua pelannut Kuivasto esiintyi viime kaudella Hakan paidassa 21 liigaottelussa.
– Kuivasto olisi siinäkin mielessä hyvä lisä joukkueeseemme, että tunnemme hänet hyvin ja hän tuntee joukkueen, Huttunen jatkaa.
//




Kokenut toppari Toni Kuivasto on liittynyt Hakan harjoitusvahvuuteen. Hakan vt. toimitusjohtaja Olli Huttusen mukaan on mahdollista, että 35-vuotias Kuivasto edustaa valkopaitoja loppukauden.